Assertum toivottaa mukavaa joulunaikaa ja joulutunnelmaa jakamalla tämän Paula Hjelt-Putilin kirjoittaman joulutarinan sivuilla vierailijoille.

SALAPERÄISTÄ

”Kylläpä tuoksuu hyvälle”, ajatteli Joona.

Oli jouluaaton päivä. Joonan sieraimia hiveli miellyttävästi kuuseen ripustettujen ja perheen kanssa yhdessä leivottujen piparien tuoksu. Iso latvakuusi suitsutti tuoksusinfonian harmoniaan hyväilevän kirpeää aromiaan. Keittiöstä tulvahti tuoksukiehkura, jolla lanttulaatikko ilmaisi valmistumistaan. Joona rakasti tätä tuoksujen kimaraa, josta oli vahvat ja salaperäistä tunnelmaa luovat muistot menneiltäkin jouluilta.

Aamiaisella oli riisipuuroa. Joonalla oli puuron jäljiltä vielä kanelinmaku suussaan. Häntä oli onnistanut. Hän oli saanut puuroon kätketyn mantelin ja sai siksi toivoa salaisen toivomuksen. Kun hän oli isän kanssa joulukuun alussa kirjoittanut joulupukille lahjatoivomuslistaa, hän oli kirjoittanut sinne ”puhelin”. Isä oli ääneen aprikoinut, että onkohan liian aikaista hankkia kännykkä vain kuusivuotiaalle. Joona muistutti isää, että hän täyttää jo helmikuussa seitsemän vuotta. Nyt mantelin saatuaan Joona oli hiljaa mielessään toivonut omaa puhelinta. Ilmassa oli salaperäistä odotuksen tuntua.

Joona ripusti sisarensa Mirva-Maarian kanssa viimeisiä lasipalloja kuusen oksille. Joonaa harmitti kovasti, että hän ei niille ylemmille oksille yltänyt, ja hänen oli pakko pyytää isosiskoa ripustamaan ylempien oksien pallot, sillä isä ja äiti kielsivät Joonaa kiipeämästä tikkaille. Sen sijaan 14-vuotias Mirva-Maaria sai nousta tikkaille koristeluja viimeistelemään.

”Ärsyttävää! Ei ole reilua!” sanoi Joona

Mutta saipa Joona kuitenkin alhaalta ohjeistaa tikkailla tasapainoilevaa Mirva-Maariaa siitä, mikä pallo mihinkin oksanhaaraan laitetaan.

”Kultaiset, hopeiset ja valkoiset sinne syvemmälle, kun ne sieltä erottuu. Sit laita ne punaiset ja siniset ja muut tummat ulommille oksille ja oksien kärkiin” ohjeisti Joona asiantuntevuutta kokien tärkeästä tehtävästään.

”Mitä sä haluat joululahjaksi?”, Joona kysyi Mirva-Maarialta.

”Meikkejä ainakin”, huokaili Mirva-Maaria.

”Tyhmä. Et sä oo mikään aikuinen nainen, etkä äiti. Et sä saa meikkejä käyttää”, Joona tuhahti.

” Ite oot tyhmä, pikkujäbä”, vastasi isosisko.

”Hei, lapset, ei nyt haukuta ja nimitellä”, sanoi isä asialliseen sävyyn.

”Puhutaanpa nyt kauniisti, kun on joulukin”, tyynnytteli äiti.

Isä alkoi suoristella kuusessa olevia oikeita kynttilöitä, jotka olivat menneet vinoon, kun lapset olivat ripustelleet lasipalloja. Perheellä on tapana polttaa joulukuusessa myös eläviä kynttilöitä, silloin kun he ovat kuusen äärellä. Sammutuspeite ja vesiastia ovat aina käden ulottuvilla kätkössä. Turvallisuusriski kuusen kaatumiseen ovat myös liian alhaalle sijoitetut piparit. Nimittäin perheen koira, Skotlannin terrieri Lipsu, viralliselta nimeltään Lisbeth Cecilia af Ylätöyry, napsisi mielellään niitä pipareita. Lipsu onkin koettanut hyppiä ylöspäin niihin pipareihin yltääkseen, ja kerran oli kuusi kaatuakin, kun Lipsu hypätessään sai yhden piparin hampaisiinsa. Onneksi isä ehätti väliin. Ja olipa yhteen pipariin laitettu ripustuslanka liian lähelle reunaa, minkä seurauksena lanka uursi piparin reunan auki, ja niinpä se possupipari putosi kuusesta lattialle. Valpas Lipsu säntäsi oitis herkuttelemaan murentuneella piparilla. Sen jälkeen Lipsu päivysti toiveikkaana kuusen alla odottaen mahdollisesti vielä putoavia pipareita, haikeana kuusen yläoksille katsellen.

Kuusen koristelu oli loppusuoralla. Vielä aseteltiin ohuita hopeisia enkelinhiuksia kuusen kimmellykseksi ja koristelun viimeistelemiseksi. Äiti ja Mirva-Maaria olivat tarkkoja siitä, että enkelinhiukset sijoitettiin tasaisesti ympäri kuusta, mieluiten yksittäin eikä tukkoisina, lasipalloilta huomiota vievinä kimppuina. Piparivahti Lipsu väisteli kuusen juurella perheen erikokoisia jalkoja. Ikkunasta näkyi pimenevää taivasta vasten hiljalleen leijailevat lumihiutaleet. Joonan mielestä ne toivat selittämättömän, salaperäisen jouluviestin yläavaruudesta.  Joulukukat koristivat kotia. Kuusen, piparien, kukkien ja keittiöstä kantautuvien tuoksujen näkymätön pilvi loihti salaperäisyyttä, joka sai Joonan tuntemaan odottavaa jännitystä. Jännitys kihelmöi vatsanpohjassa sinne tänne lepattavina perhosparvina. Eikä Joona voinut olla ajattelematta joulupukkia, joka tulisi ruokailun jälkeen lahjoinensa. Mitähän niissä salaperäisissä lahjapaketeissa mahtaisi olla? Joonaa kuumotti ja odotus tykytti rintakehässä, käsivarsissa ja poskissa.

Vielä oli yksi perinteeksi muodostunut seremonia. Lamput sammutettiin, koti peittyi ääriviivattoman pimeyden vaippaan. Perhe muodosti käsi kädestä toisiaan pitäen jonon. Isä oli ensimmäisenä, ja piti äitiä kädestä. Äidin käsi piti otteessaan Mirva-Maarian kättä, Mirva-Maaria oli tarttunut Joonan väräjävään ja kosteankuumaan kätöseen. Isä johdatti perhejononsa valottomaan kylpyhuoneeseen, irrotti otteensa ja jätti perheensä pimeään odottamaan suljetun oven taakse. He kyllä tiesivät, että isä oli sytyttämässä joulukuusen aitoja kynttilöitä, elävää tulta. Mirva-Maaria ja äiti keskustelivat aterian tarjoamiseen liittyvistä asioista. Joona oli hieman turhautunut odotukseen ja nyki hermostuneesti Mirva-Maariaa hameesta.

”Kauanks tää vielä kestää?”, kysyi Joona. ”Mä en jaksa oottaa”.

”Viittisiks hei olla repimättä mun hameesta”, tokaisi Mirva-Maaria.

”Odotetaan ihan kaikessa rauhassa. Isällä ottaa aikansa, kun täytyy ne korkealla olevat kynttilätkin sytyttää, ja ne ensin ennen niitä alempia. Kyllä me kohta päästään täältä”, rauhoitteli äiti.

Yhtäkkiä kuului ryminää ja Lipsun lyhyt kimeä kiljaisu. Joona säikähti. Mirva-Maaria alkoi nauraa äänekkäästi.

”Mitä siellä tapahtuu? Onko kaikki okei?”, huusi äiti.

”Ei mitään hätää. Jalkani vain lipsahti tikkaiden askelmalta, ja alas tullessa astuin vahingossa Lipsun varpaille”, vastasi isä. ”Mutta nyt on valmista. Tulen hakemaan teidät.”

”Silmät kiinni ja tarttukaa taas toisianne kädestä”, sanoi isä. Hän avasi oven, tarttui ensimmäisenä vastaan ojennettuun käteen.

”Eikä saa kurkkia ennen kuin annan luvan.”

Isä ohjasi perhejonon olohuoneeseen, asetti kunkin seisomaan paikoilleen, ja ilmoitti: ”Nyt saa avata silmät.”

Ja he avasivat.

”Ooooh!”, sanoi äiti.

”Vuaude!”, sanoi Mirva-Maaria.

”U-peee, hie-no!” sanoi Joona.

Seremoniaan kuului ääneen ihastella elävin kynttilöin valaistua joulukuusta. Ja komealtahan se kuusi näyttikin, lähes kolmemetrisessä korkeudessaan, koristeineen, kimalluksineen, kynttilöineen ja valoineen.

Jouluaterian jälkeen äiti ja isä korjasivat ruuat pöydästä ja kiidättivät astiat tiskikoneeseen. Mirva-Maaria lähti viemään kynttilöitä mummin ja ukin haudalle. Joona katseli ikkunoista, joko joulupukkia näkyisi.

”Joona, voisitko sinäkin tulla tänne keittiöön auttamaan, niin päästäisiin nopeammin jatkamaan illan viettoa?”, äiti kutsui.

”Joo, tulen mä”, ilmoitti Joona joulupukin odotustuskissaan.

Pian keittiö saatiinkin siistityksi, ja he siirtyivät olohuoneeseen. Jonkin ajan kuluttua ulko-oveen koputettiin. Kaikki kiiruhtivat ovelle avaamaan, ja joulupukkihan se sieltä tuli. Pukki kutsuttiin lahjakoreineen olohuoneeseen. Pakollisten kysymysten ja vastausten jälkeen kiltiksi todettu Joona lauloi joulupukille laulun. Sitten pukki alkoi jakaa lahjoja. Joona hieman ihmetteli pukin olemusta. Hänen mielestään pukki oli laihtunut ja kutistunut viime vuodesta. Mutta ehkä se johtui vanhuudesta. Kyllähän mummikin oli kutistunut viimeisinä vuosinaan. Joona ihmetteli, että miksi se isä räpläsi kännykkäänsä. Ainahan se oli sanonut, että seurassa on epäkohteliasta näpelöidä puhelimen kanssa. Pukki oli jakanut lahjoja. Nyt hän nosti korista paketin, jossa oli Joonan nimi päällä, ojensi sen Joonalle – ja kas kummaa! Siinä samassa paketti alkoi piristä. Joona säikähti, näytti ensin kummastuneelta, mutta sitten hänen kasvonsa kirkastuivat ahaa-elämyksen innoittamaan hymyyn.

”Jesss!” huusi Joona. Hän alkoi vauhdilla repiä pakettia auki – ja mikä sieltä löytyikään. Matkapuhelin myyntipakkauksessaan. Joona kääntyi katsomaan hymyilevää isää, joka oli laskenut oman puhelimensa pöydälle. Joona loikkasi halaamaan isää ja äitiä, kumarsi sitten joulupukille ja sanoi: ”Kii-ii-tos.”

Lahjakori alkoi olla jo melkoisen tyhjä. Joulupukki kumartui nostamaan korin pohjalta viimeisiä paketteja. Ja mitä Joona silloin näkikään? Joulupukin turkinliepeen alta pilkahti Mirvaa-Maarian pitsimekon helma. Joonan ajatukset löivät hetken tyhjää. Sitten hänessä eteni pettymyksen sykkivä aalto. Joulupukki ei ollutkaan totta. Mutta hetken mietittyään hän ilahtui oivalluksestaan.

”Ahaa, Mirva-Maaria siis muka oli hautausmaalla” tuumi Joona ajatuksissaan. ”Ja nuo muut luulee, että en ymmärrä mitään. Mutta en kerro niille, et-tä m-mä tiedän. En kerro niille koskaan, paitsi ehkä joskus aikuisena. Jos joulupukki on ollut salaperäinen, niin kyllä minäkin osaan. Ha-haa, puijaan heitä”, ajatteli Joona ilkikurisesti.

Isä ja äiti kysyivät, miltä Joonasta nyt tuntuu.

”Täällä tuntuu ja tuoksuu salakähmäiseltä”, ilmoitti Joona hienoinen virne suupielessään.

© Paula Hjelt-Putilin, 2018